Hei!
Olen taidemaalari Aarno Ahtajan vanhin tyttärentytär ja haluan aluksi tutustuttaa sinutkin taiteilijaan lyhyesti.

Aarno Veli Ahtaja syntyi Turussa 21.10.1898 ja kuoli Helsingissä 5.3.1978. Taideopintojen jälkeen hän toimi opettajana taideteollisessa korkeakoulussa 1940-1952. Taiteellinen esikuva oli A.W. Finch. Maalaustyyli kehittyi kuitenkin omanlaisekseen, lähinnä se muistuttaa impressionismia. Maisemat Suomen Lapista aina Välimerelle asti välittyivät hänen lukuisissa maalauksissaan. Isoisä oli tuottelias maalari ja hänellä oli vahva työn ilo ja palo. Erityisesti hän ihaili Ruoveden kesäisiä maisemia, joita hän ikuisti kesäpaikkansa rannassa maalaten. Kaupunkikuvista tunnettuja ovat mm. Loviisan pittoreskit katukuvat. 1962 hänet palkittiin Pro-Finlandia mitalilla. (Wikipedia A.Ahtaja)

Blogiarkisto

Juhlagalleria - torstai 20.10.2016


Aarno Ahtaja, Pallas, 1958, öljy 65x50

"Lapin hulluus iski minuun partiolaisena, kun pääsin 14-vuotiaana vaeltamaan reitin Ylläs-Pallas-Hetta. Tuo selittämätön avaruus, värit ja kuulaus kuvastuu taiteilija Aarno Ahtajan teoksissa. Kuvan teoksessa on Tunturi-Lappi aidoimmillaan. Silloin kun ei pääse Lappiin, voi istuutua ja vaeltaa taiteilijan siveltimen tahdissa. Kiitos Aarno Ahtajan teoksin."

– Meppi Liisa Jaakonsaari, Oulu

Galleriaan tästä, ole hyvä.