 |
| Aarno Ahtaja |
Kukat kuuluivat olennaisesti Isoisäni Aarno Ahtajan elämäntapaan. Muistan lapsuudesta, että Helsingin-kodin pöydillä oli usein kukkakimppuja iloksi ja maalaamista varten. Niitä ei saanut liikutella yhtään! Kukkia löytyi luontevasti myös takin rintapielestä. 50-luvulla tämä ei ollut kovin tavallista. Jos kukkia jossain tilaisuudessa tarvittiin, oli Isoisällä varattuna meille lapsenlapsille omat pienet kauniit kukkavihkot. Kukkia saimme myös koko suku, koska Isoisä maalasi kukkakortteja onnentoivotuksiksi päivänsankareille. Koska hänet tiedettiin kukkien ystäväksi, hän sai aina itse kukkakimppuja näyttelyjensä avajaisissa.
Isoisä oli luonnonystävä. Luonnonkukat löysivät tiensä hänen käsiinsä niityn tai pellon pientareelta. Muistan ihmetelleeni, kuinka hänellä oli yht’äkkiä kaunis kimppu poimittuna kädessään, vaikka hän ei kukkia erityisesti valikoinut tai asetellut – kimput vain syntyivät. Ensimmäinen Isoisän maalaama kukkataulu on ollut esillä 1935. Taidehallissa oli esillä kymmenen taiteilijaystävyksen perustaman Maalariryhmän taidenäyttely.
Monena kesänä isoisällä oli vuokrattuna taiteilija-ateljee tai mökki jostain päin Suomea. "Aiheita ollaan etsimässä", kuten hän sanoi. Myös me, eli taiteilijan tytär perheineen vietimme kesälomia hänen luonaan. Suomen Taiteilijayhdistys oli rakennuttanut W. Westin piirtämän ateljeerakennuksen Nummelle, Kovelan järven rannalle, 1950-luvulla.Nummen sijainti oli hyvä, kaupungin läheisyys takasi puuttuvien taiteilijatarvikkeiden täydennyksen ja rauhallinen maalaisilmapiiri takasi työrauhan. Ateljee luovutettiin stipendiluontoisena taiteilijoiden käyttöön. Ensimmäisenä käyttäjänä oli Isoisäni Aarno Ahtaja.
 |
| Kieloja ja niittyleinikkejä | 1953 | öljy 17x23 |
Ateljeerakennukseen ei ollut omaa tietä, vaan sinne kuljettiin Turuntien varrella olevan maalaistalon pihapiirin läpi. Talon valkoinen maitohuone näkyy tänäpäivänäkin Turuntielle. Samaisesta maitohuoneesta Isoisä maalaisi parikin taulua. Yksi niistä on seinälläni. Saapuessamme kesänviettoon Nummelle maalaistalon pihapiirissä kuopsuttelivat kirjavat kanat irrallaan. Kauhuksemme kettuterrierimme nappasi yhden kanan. Harmistunut Isoisä joutui heti kaivamaan kuvettaan. Talon isäntä leppyi myöhemmin, kun koira pidettiin kiinni ja paljastimme vielä jäniksenpoikien piilopaikat niityltä. Polku ateljeehen jatkui sinisenä lainehtivan ruispellon reunaa. Itse ateljeerakennus oli jyrkkien kallioiden kainalossa ja kauniin Kovelanjärven kupeessa. Rakennuksessa oli hyvin tilaa: iso ateljeetyöhuone, keittiö, makuuhuone ja pienet säilytyshuoneet. Terassilla tuoksui vielä tuore puu ja siellä istuessamme päiväkahvilla pistivät ampiaiset polvitaipeeni pökkelöksi.
Järvestä saatiin hyvin kalaa. Isoisä rakensikin savesta ja kivistä kallionkoloon savustuskivikon kalojen savustamista varten. Rapuja saatiin myös paljon. Kerran saksiniekat onnistuivat leikkaamaan ison haavan Isoisän käteen, mutta ei se maalaamista haitannut. Hän maalasi maisemia, kukkia ja meidät sisarukset kalliolla, punaiset, äidin kutomat villauimapuvut yllämme. Kovelan kartanon väen kanssa kyläilimme. Samalla kylällä oli myös kummisetäni kartano, ison kuusiaidan takana. Hänen navetassaan rapsuttelimme ihania vaaleanpunaisia pikkuporsaita.
 |
| Kaunokaiset ja orvokit | 1953 | öljy 17x23 |
Isoisä oli aamuvirkku kuten olen minäkin. Heräsin eräänä kesäaamuna kuuden aikaan. Hiivin hiljaa Ateljeen ohi. Ateljee oli lapsen silmin erikoinen: paljon tyhjää tilaa, öljyvärit tuoksuivat, pensseleitä purkeissa, kankaita ja kehyksiä ympäriinsä ja iso staflia keskellä huonetta. Huomasin Isoisän jo maalaavan keräämiään kukkakimppuja. Kielot tuoksuivat ja keltaiset niittyleinikit loistivat emalisina maljakossaan. Katselin nopeaa varmaa työskentelyä liikkumatta. Sitten isoisä lisäsi orvokin ja kaunokaisia maljakkoon ja maalasi toisen työn. Lopulta hän huomasi minut ja nauraen lupasi kukkataulut minulle. Ne löytyvät seinältäni tänäkin päivänä. Näissä nopeasti maalatussa kukkatauluissa on edelleen raikkautta ja tunnelmaa. Isoisä maalasi paljon luonnonkukka-aiheisia tauluja, ja niitä kysyttiinkin usein.
Kesällä 2014 Ruoveden Viljamakasiinissa pidetyssä Aarno Ahtajan Ruoveden töiden näyttelyssä huomasin, että niistä pidetään myös edelleen. Kiireiset näyttelyvieraat pysähtyivät aina hetkeksi isoisän kukkia katselemaan.
Nauti kukista, ole hyvä! Leena
(virtuaaligalleriaan
tästä)
