Hei!
Olen taidemaalari Aarno Ahtajan vanhin tyttärentytär ja haluan aluksi tutustuttaa sinutkin taiteilijaan lyhyesti.

Aarno Veli Ahtaja syntyi Turussa 21.10.1898 ja kuoli Helsingissä 5.3.1978. Taideopintojen jälkeen hän toimi opettajana taideteollisessa korkeakoulussa 1940-1952. Taiteellinen esikuva oli A.W. Finch. Maalaustyyli kehittyi kuitenkin omanlaisekseen, lähinnä se muistuttaa impressionismia. Maisemat Suomen Lapista aina Välimerelle asti välittyivät hänen lukuisissa maalauksissaan. Isoisä oli tuottelias maalari ja hänellä oli vahva työn ilo ja palo. Erityisesti hän ihaili Ruoveden kesäisiä maisemia, joita hän ikuisti kesäpaikkansa rannassa maalaten. Kaupunkikuvista tunnettuja ovat mm. Loviisan pittoreskit katukuvat. 1962 hänet palkittiin Pro-Finlandia mitalilla. (Wikipedia A.Ahtaja)

Blogiarkisto

Henkilökuvia ja yllätyksiä

Isoisä maalasi muotokuvia tietysti eniten oman perheen jäsenistä. Uran alussa sai Elisa -
vaimo olla mallina ja vanhat hauskat valokuvat ovat siitä todisteena. Mielestäni kaunein muotokuva syntyi ompelevasta Elisasta, mutta se ei harmillisesti ole enää perheemme omistuksessa.

Aarnon näkemyksiä Elisasta.
Pirkko-tytär suostui malliksi vain, jos sai tehdä jotain maalauksen aikana: ommella, kutoa tai lukea. Myös Risto-poika oli mallina pienestä pitäen ja hänkin kertoi kyllästyneensä mallina oloon, mutta luvattu palkkio houkutti jaksamaan. Hyvin Risto on jaksanutkin, sillä hänestä on monia muotokuvia. Myöhemmin Risto ryhtyi myös itse maalaamaan.

Lukeva Risto mallina.
Aikanaan palkkion houkutus tuli tutuksi meille lapsenlapsillekin. Silti se 15-20 minuutin paikallaan olo täysin liikkumatta oli vilkkaille lapsille työlästä. Harmi kyllä nämä varhaislapsuuden muotokuvat ovat omilla teillään. Teini-iässä istuin rauhallisesti mallina Maunulan ateljeessa. Silloin palkkiona oli espresso-kahvia ja lohileipää Hakaniemen hallista - ja taisi siinä uusi puserokin olla luvassa. Tämäkin liitupiirustus katosi vuosikymmeniksi ja löytyi ihan vast'ikään yhden lastentaulun takaa. Joidenkin ystävien ja tuttavien perheestä Isoisä on maalannut kaikkien perheenjäsenten muotokuvat.  Nämä taulut ovat heidän seinillään jossain päin Suomea. Matkoillani olen onnistunut näkemään niistä muutamia. Ainakin nuorimmasta veljestään Auliksesta Isoisä on myös maalannut muotokuvan. Tämän yllätyksen sain kuulla pikkuserkultani pari päivää sitten.

Professori E. Setälän muotokuva.
Muistan, että Siltasaaren asunnossa tai ateljeessa näin stafflialla keskeneräisiä muotokuvamaalauksia. Ennen mallin tuloa "istuntoon", oli muiden kuitenkin lähdettävä paikalta. Valmiita töitä emme nähneet ja siksi ne jäivät tuntemattomiksi suvulle. Isoisän maalamien julkisten henkilöiden muotokuvista tiedämme vain säilyneiden lehtileikkeiden ja mustavalkoisten valokuvien ansiosta. Tunnetumpia ovat yliopiston professori E. Setälän, Marian sairaalan ylihoitajan Siiri Sandelinin ja toimitusjohtaja Jussi.E Leinosen muotokuvat (katso Flickr). Hyvät arvostelut sai myös muotokuva nimeltä "Kirje", jonka kuvaama henkilö jäi meille tuntemattomaksi, vaikka häntä yritettiin lehti-ilmoituksellakin etsiä. 
"Kirje", tuntematon malli.


Solmittuaan toisen avioliittonsa Pirkko Tarjanteen kanssa, oli iloisen Pirkko-vaimon vuoro istua Isoisän mallina, Ruoveden kesäidyllissä. Pirkko-vaimo käytti samaa hyvää keinoa kuin Pirkko-tytär aikoinaan mallina ollessaan ja luki, perkasi sieniä tai valmisteli aterioita maalaushetkien kestäessä.


Toinen vasta löydetyistä omakuvista.
Omakuvia Isoisä maalasi tietysti useita. Ne luulimme kaikki tuntevamme. Ensimmäinen yllätys, luonnosmainen vanerille maalattu omakuva, löytyi vanhempiemme kesäpaikan kaapista laatikon alta noin vuosi sitten. Toinen yllätyslöytö sattui ihan äskettäin, kun kaksi omakuvaa löytyi kukkakaupan paperiin käärittynä muiden taulujen alta. Näissä Isoisän töissä on jotain hänen tavallisesta tyylistään poikkeavaa. Nyt ne ovat ehkä myös ensimmäistä kertaa esillä. 


Olkaa hyvä- nauttikaa yllätyksistä! T. Leena