Hei!
Olen taidemaalari Aarno Ahtajan vanhin tyttärentytär ja haluan aluksi tutustuttaa sinutkin taiteilijaan lyhyesti.

Aarno Veli Ahtaja syntyi Turussa 21.10.1898 ja kuoli Helsingissä 5.3.1978. Taideopintojen jälkeen hän toimi opettajana taideteollisessa korkeakoulussa 1940-1952. Taiteellinen esikuva oli A.W. Finch. Maalaustyyli kehittyi kuitenkin omanlaisekseen, lähinnä se muistuttaa impressionismia. Maisemat Suomen Lapista aina Välimerelle asti välittyivät hänen lukuisissa maalauksissaan. Isoisä oli tuottelias maalari ja hänellä oli vahva työn ilo ja palo. Erityisesti hän ihaili Ruoveden kesäisiä maisemia, joita hän ikuisti kesäpaikkansa rannassa maalaten. Kaupunkikuvista tunnettuja ovat mm. Loviisan pittoreskit katukuvat. 1962 hänet palkittiin Pro-Finlandia mitalilla. (Wikipedia A.Ahtaja)

Blogiarkisto

Kohti Välimerta - Isoisä maailmalla

Ensimmäiset ulkomaanmatkansa Isoisä teki lähinaapurimaihin osallistuessaan taidenäyttelyihin.
Artikkeli
Tukholman näyttelystä 1939.
Lehtileikkeiden ja näyttelyluetteloiden perusteella hän osallistui yhteisnäyttelyihin Tallinnassa vuonna 1930, Tartossa v. 1931, Moskovassa v. 1934, Riikassa v. 1935, Göteborgissa v. 1939 ja Tukholmassa vuosina 1939, 1944 ja 1947. Tukholmassa vuonna 1939 järjestetty Suomen uusimman taiteen näyttely oli merkittävä tapahtuma jo Suomea uhkaamassa olleen sodan takia. Isoisä toimi onnistuneesti näyttelyn komissaarina, mutta joutui heti Suomeen palattuaan vaihtamaan pensselin kivääriin lähtiessään Vallilan rykmentissä puolustamaan Isänmaata Karjalaan.

Uransa alkuvaiheessa Isoisä kävi opintomatkoilla Euroopan taidekeskuksissa Saksassa vuonna 1934 ja Belgiassa, Madridissa ja Pariisissa 1936. Matkustamisen esteiden poistuttua Suomesta sodan jälkeen Isoisä pääsi lähtemään taas ulkomaille, nyt maalausmatkoille.Ne suuntautuivat aluksi Ranskaan (1936, 1953) Englantiin (1949, 1953) ja myöhemmin Espanjaan (1960-1966) ja kauemmas Välimerelle.
Pariisi, 1939.

Ensimmäisestä Pariisiin asemalle saapumisestaan Isoisä kertoi myöhemmin opettavaista tarinaa: ”Astuin junasta Pariisin asemalaiturille, laskin matkalaukun maahan ja ryhdyin tutkimaan Pariisin karttaa. Hetken kuluttua huomasin, että matkalaukkuni oli varastettu vierestäni. Laukussa oli kaikki taiteilijatarvikkeeni ja muut tavarani!” Tästä tapauksesta viisastuneena hän ei tutkinut enää koskaan kadulla karttaa ja meidät lastenlapsetkin vannotettiin olemaan tekemättä samaa virhettä. Isoisä hankkikin hienon pienen Pariisin opaskirjan, jota saattoi vilkuilla vaivihkaa ja se osoittautui toimivaksi vielä minunkin myöhemmillä matkoillani. Ennen Pariisin matkaansa Isoisä oli innokkaana taiteenystävänä tutustunut etukäteen museoiden tunnetuimpiin tauluihin taidekirjojen kautta. Saman tavan hän säilytti myöhemminkin. Näin, Isoisä selitti, hänelle jäi enemmän aikaa omaan työskentelyyn, vaikka toki hän museoissa vierailikin. Lontoo oli Pariisin lisäksi Isoisälle mieluinen kaupunki upeine museoineen.

M.L.Inga, 1960

Valmismatkoja ja suoria lentoyhteyksiä ei vielä 1960 -luvulla ollut niin kuin nykyään. Välimeren maihin matkustaminen tuli Isoisälle mahdolliseksi Ylitorniolla syventyneen ystävyyden myötä. Hän pääsi matkustajaksi säiliöalukselle ja se sopikin Isoisälle hyvin, koska hän ei kärsinyt merisairaudesta. Lokakuussa vuonna 1960 Isoisä astui säiliöalus M.L. Ingalle matkalle kohti Istanbulia. Sain laivalta akvarellipostikortin, jossa oli merinäkymä Isoisän hytin ikkunasta ja Ingan strategiset mitat: 16500t ja 163m. Toisessa kortissa sisarelleni, joka oli siihen aikaan vaihto-oppilaana Amerikassa, hän kertoi matkan kestäneen jo kaksi viikkoa ja laivan ohittaneen mm. Kreikan historiallisia muistomerkkejä. Istanbulissa oli paikallinen luotsi kirjoittanut terveisensä enomme korttiin Isoisän pyynnöstä: ’Hayri allasmarladik’. Enon kortissa kerrottiin myös kuinka Tanger, Ceuta ja Alger oli sivuutettu ja matka jatkunut Afrikan rannikkoa pitkin. Välillä oli myös mennyt monta päivää niin, ettei näkynyt muuta kuin merta.

Casa Artistas Finlandese, 1960

Laivan paluumatkalla marraskuussa Isoisä jäi kyydistä Espanjan Marbellaan. Hän asui CASA ARTISTAS FINLANDESEssa, jossa asui myös muita suomalaisia taiteilijoita: Erik Enrot, Max Salmi ja Erkki Auvoinen. Talosta ja sen vihreästä ovesta Isoisä tietysti maalasi postikortin kotiin. Aurinkokin paistoi Isoisän iloksi, vaikka oli marraskuu ja katunäkymiä kelpasi maalata. Isoisää huvitti kovasti, kun häntä ulkonäkönsä vuoksi luultiin paikalliseksi ja häneltä kysyttiin tietä. Eräänä päivänä hän ikuisti kankaalle kylän punaista kaivoa. Seuraavana aamuna palatessaan jatkamaan maalaamista häntä suututti kovasti, kun kaivo oli yllättäen vaihtanut väriä, se oli maalattu valkoiseksi. Matkojakin Casa Finlanden taiteilijat tekivät, ainakin Alhambraan ja Ceutaan, josta sitten saimme upeita tuliaisia täällä kotimaassa.


Marbellan punainen ja valkoinen kaivo

Isoisä matkusti vuosien varrella monta kertaa säiliöaluksilla Välimerelle. Vuonna 1966 matka jatkui Turkin ohi Mustalle merelle ja edelleen aina Azerbaidzanin Bakuun saakka. Paluumatkalla Isoisä vaelteli omia reittejään jo tutuksi tulleessa Turkissa. Korkukissa, noin 10-15 km Ankarasta,  hän maalasi maisemaa ja vertasi kortissaan näkymää johonkin hyvin tuttuun: ”Kuin Lapin maisemat.” Jossain alueen pikkukylistä hän joutui pidätetyksi vakoilijana, kun piirteli ja kuvasi paikallista elämänkulkua, paikallisen poliisin mielestä luvatta. Jonkin aikaa hän joutui odottelemaan vankilassa, ennen kuin Suomen suurlähetystön ja YK:n avulla pääsi vapaaksi. Ankaran Suomen konsulilta on säilynyt kirje, jossa konsuli pahoittelee tapahtunutta ja toivoo, ettei se ”jättänyt liian voimakkaita vaikutteita ja matka Turkkiin oli antoisa”. Samalla hän kiittää Isoisää maalauksesta, jossa on aivan samanlainen näköala kuin hänen Turkin työhuoneensa ikkunasta. Tältä matkalta Isoisä palasi jo lentäen Kööpenhaminan kautta Suomeen.
Taiteilija maalaa, Kreeta 1973

Pian seikkailusta selvittyään Isoisä tuli meille Pyhäsalmelle vierailulle. Saimme taas upeita tuliaisia, kupariesineitä, nahkaa ja koruja ja minä kultakellonkin. Tuliaisia sai Isoisäkin, sillä hän sai oudon ja ankaran kuumetaudin. Onneksi Pyhäjärven silloinen kunnanlääkärin Jounela oli taitava työssään ja osasi antaa oikeat lääkkeet Isoisän rajuun sairauteen.


Solmittuaan toisen avioliittonsa Pirkko Tarjanteen kanssa sai Isoisä hänestä vertaisensa rohkean matkakumppanin. Ensimmäisiä yhteisiä kesämatkoja he tekivät varovasti Visbyhyn ja Tukholmaan. Isoisä oli ollut leikkauksessa ja oli toipilaana, tosin lääkärit olivat todenneet Isoisän olevan reilusti ikäistään nuoremmassa kunnossa.
Dam Ofgubok, 1966

Matkat onnistuivat ja etenivät pian Lontooseen ja Pariisiin mielenkiintoisiin taidenäyttelyihin. Vanha opaskirjakin toimi edelleen hyvin Pariisissa. Kanarian saarille pariskunta lensi yhdessä kahdesti, mutta saarten maisemat eivät miellyttäneet taiteilijan silmää. Sitten löytyivät Kreikan saaret Rhodos, Kreeta, Kos, Patmos jne., jonne kaksikko matkusti joka vuosi touko-kesäkuussa nauttimaan merestä, maisemista, retkistä, maalaamisen palosta ja Isoisän kaipaamasta auringosta ja valosta aina viimeiseen yhteiseen kesään 1977 asti.

Galleriaan pääset tästä linkistä. Jännittävää matkaa! T. Leena

Patmos, 1977


Isoisä ja Lapin lumo


Utsjoen-kirjeen kuvitusta

Tuntureilta tuulee ja pohjoinen puhuu – Lappi lähelläsi,  Suomi100 -näyttely
Oskari Jauhiaisen galleria, Kiiminki

Isoisä tutustui Lappiin ensi kerran sotien jälkeen, kun hän matkusti Utsjokivarteen ruska-aikaan elokuussa vuonna 1946. Sieltä tyttärelleen lähettämässään kirjeessä hän kertoo ihastuneensa ”Komeanlaiseen maisemaan”, joka oli ”Karigasniemeen mentäessä vielä komeampaa”. Hän kuvaa elämää pohjoisessa erämaaolosuhteiksi, kun kauppamatkaa Kaamaseen kertyy 130 km ja Norjaankin 50 km Tenojokea pitkin. Susikin oli tullut lähietäisyydelle tunturin kupeessa. Isoisä asui vuokralla paikallisessa talossa, joka oli hänen mielestään kanakopin kokoinen. Eräänä yönä hän oli herännyt outoihin ääniin; lappilaisäiti oli pessyt vauvaansa sylkemällä.

Tukholman yliopiston kokoelmista
Pohjoisen maisemat innoittivat Isoisää ja hän maalasi sekä Suomen että Ruotsin ja Norjan puolella. Näistä varhaisista maisematöistä olemme suvun kanssa nähneet vain muutamia, jotka ovat säilyneet. Yhdestä työstä, ”Landskap från Utsjoki”, on tallella mustavalkoinen valokuva. Itse taulu on Tukholman yliopiston taidekokoelmissa. Kun Isoisä oli joutunut Lapin lumoihin hän palasi sinne kerta toisensa jälkeen vuosina 1946 - 1968. Hän viihtyi hyvin maalaamassa Tornionjokilaaksossa ja Muonio - Pallas - Olos - Ylläs - tunturiseuduilla. Taidekriitikon sanoin: ”Hän maalasi silminnähtyä todellisuutta, hillityin tai voimakkain värein, hetkestä riippuen.” 

Isoisä oli luonteeltaan hyvin osallistuva. Esimerkiksi, kun Torniossa vuonna 1951 avattiin Suomen taiteilijaseuran näyttely, jossa oli esillä tunnettujen suomalaisten taiteilijoiden maalauksia, toimi Isoisä siellä esittelijänä. Hän esitteli myös nuoren polven taiteilijoiden, kuten kuvanveistäjä Oskari Jauhiaisen töitä. (Tässä yhteydessä on myös mainittava, että keraamikko Anja Juurikkala, jonka töiden kokoelma on näytteillä Oskari Jauhiaisen galleriassa Kiimingissä, oli Ateneumissa Isoisän oppilaana.) Kun Lapin taideseuran Seitapiiri ja Kemin taideyhdistys yhdessä järjestivät kaksi viikkoa kestävän maalausleirin Pallasjärvellä vuonna 1953, toimi Isoisä siellä opettajana. ”Leirillä on ollut erinomainen henki ja on tehty lujasti töitä”, kirjoitti Lapin Kansa artikkelissaan. Myös vuonna 1954 järjestettiin lyhyempi maalausleiri Pallasjärvellä ja Isoisä oli jälleen opettajana. Tälle leirille osallistui myös Risto Ahtaja, enoni.

Pallasjärven maalausleirin tunnelmaa – Leiriläiset kahvitauolla tunturissa    

Vanhempani veivät perheemme 50-luvun puolivälissä ihan ensimmäiselle kesälomamatkalle Tampereelta Lappiin. Muistan, että Rovaniemellä oli silmiinpistävän autiota ja meille lapsille oli tarjolla vain lihalientä tai Pommacia, joista kumpaakaan emme osanneet juoda. Rovaniemeltä matkustimme linja-autolla Pallakselle Isoisää tapaamaan. Seisoimme Matkailuhotellin vaaleilla raunioilla niitä ihmetellen, mutta siihen aikaan ei lapsille puhuttu sodasta mitään. Tietysti kiipesimme myös Pallastunturin tuuliselle laelle ihailemaan näkymiä ja meitä varoiteltiin kovasti poikkeamasta poluilta. Vatikurussa kävimme uimassa ja taas meitä varoiteltiin ”säilykepurkeista”, niihin ei saisi koskea, eikä mennä lähelle jos niitä näkyisi. Nämä oudot asiat jäivät lapselle mieleen.

Isoisä viihtyi hyvin maalaamassa myös Tornio - Ylitornio - Aavasaksa - Pello alueella. Ylitorniolla hänellä oli jo valmiiksi hyviä ystäviä, jotka hän oli tavannut 1930-luvulla Helsingissä. Minulla on
Ylitornion ystävän vieraskirjasta
ollut ilo lukea ystäväperheen vieraskirjasta hauskoista hetkistä
 aina vappujuhlista rapujuhliin sekä mm. Pallakselta palaavan taiteilijan terveiset piirustusten kera. Ystäviä Isoisä sai Lapin retkillään myös toisista taiteilijoista, heitä olivat mm. kirjailijat Reino Rinne ja Annikki Kariniemi. Heitä yhdisti rakkaus luontoon ja halu suojella sitä.

Eräänä kesänä 60-luvulla menimme tapaamaan Isoisää Tornionjokilaaksoon. Isoisä asui vuokralla omakotitalon yläkerrassa. Siellä hänellä oli vain maalaustarvikkeita, sänky, vaatteita ja trangia. Me lapset nukuimme yläkerrassa makuupusseissa ja vielä väärinpäin, koska teimme ensimmäistä kertaa tuttavuutta keskiyön auringon kanssa. Ensimmäisenä päivänä olimme talon pihalla uimaan lähdössä ja ihailimme maisemaa. Talon vanha isäntä osallistui keskusteluun sanomalla: ”On komea maisema. Mutta ei ollut silloin kun jouduimme katsomaan palavia kotejamme Ruotsin puolelta.” Hämmennyimme kovasti ja kun myöhemmin kävimme joen toisella puolella, vilkuilimme vähän kummastellen Suomen puolelle. Näistä tapahtumista kun emme tienneet mitään.

Lapin työt haluttiin kerätä vielä kerran yhteen kaikkien nähtäväksi kotipaikkakunnalleni Kiiminkiin tuomaan esille lumoavaa Lappia. Isoisä oli tunnetusti tuottelias. Hän maalasi kohteistaan
Akvarellipostikortti kotiin
öljyväritöiden lisäksi ihania akvarellipostikortteja. Niitä Isoisä lähetti mei
lle merkkipäivinämme tai kertoessaan kuulumisiaan tai kotiintulostaan Lapista. Korttien postileimoista tai päiväyksistä on ollut mahdollista tarkistaa, mistä maalaukset ovat kotoisin, jos jonkun taulun takaa ei merkintöjä ole löytynyt. 

Minä itsekin tunnustan olevani Lapin lumoissa. Vuosittain olen viihtynyt Kaamasen lähellä Väylässä, Inarin rantamilla. Tässä ympäristössä ei ole voinut olla törmäämättä Lapin menneisiin tapahtumiin. Pohjoinen on puhunut: Kaamasen lentokenttä, särjetyt astiastot, erilaiset tavarat maastossa ja arvaamattomat metsätaipaleet. Tämä arvaamattomuus tuli esille mm. kun olimme lähdössä pitkälle patikkareissulle Kaamasen maastoon. Meitä kiellettiin jyrkästi lähtemästä sinne! Tuli aika ottaa asioista selvää. Näyttelyssä esillä olevien maalausten yhteydessä onkin tietoa tapahtumista, joiden ansiosta voimme edelleen nauttia Suomen Lapista, sen erämaista, puhtaasta luonnosta ja lumosta niin Suomen juhlavuonna kuin sen jälkeenkin. Tänä päivänä maisemamaalaukset eivät ehkä ole muotia, mutta onneksi Lappi on aina muodissa.  

Ole hyvä ja nauti, Lappi on lähelläsi. Leena

Isoisä maalaa Jällivaarassa

Henkilökuvia ja yllätyksiä

Isoisä maalasi muotokuvia tietysti eniten oman perheen jäsenistä. Uran alussa sai Elisa -
vaimo olla mallina ja vanhat hauskat valokuvat ovat siitä todisteena. Mielestäni kaunein muotokuva syntyi ompelevasta Elisasta, mutta se ei harmillisesti ole enää perheemme omistuksessa.

Aarnon näkemyksiä Elisasta.
Pirkko-tytär suostui malliksi vain, jos sai tehdä jotain maalauksen aikana: ommella, kutoa tai lukea. Myös Risto-poika oli mallina pienestä pitäen ja hänkin kertoi kyllästyneensä mallina oloon, mutta luvattu palkkio houkutti jaksamaan. Hyvin Risto on jaksanutkin, sillä hänestä on monia muotokuvia. Myöhemmin Risto ryhtyi myös itse maalaamaan.

Lukeva Risto mallina.
Aikanaan palkkion houkutus tuli tutuksi meille lapsenlapsillekin. Silti se 15-20 minuutin paikallaan olo täysin liikkumatta oli vilkkaille lapsille työlästä. Harmi kyllä nämä varhaislapsuuden muotokuvat ovat omilla teillään. Teini-iässä istuin rauhallisesti mallina Maunulan ateljeessa. Silloin palkkiona oli espresso-kahvia ja lohileipää Hakaniemen hallista - ja taisi siinä uusi puserokin olla luvassa. Tämäkin liitupiirustus katosi vuosikymmeniksi ja löytyi ihan vast'ikään yhden lastentaulun takaa. Joidenkin ystävien ja tuttavien perheestä Isoisä on maalannut kaikkien perheenjäsenten muotokuvat.  Nämä taulut ovat heidän seinillään jossain päin Suomea. Matkoillani olen onnistunut näkemään niistä muutamia. Ainakin nuorimmasta veljestään Auliksesta Isoisä on myös maalannut muotokuvan. Tämän yllätyksen sain kuulla pikkuserkultani pari päivää sitten.

Professori E. Setälän muotokuva.
Muistan, että Siltasaaren asunnossa tai ateljeessa näin stafflialla keskeneräisiä muotokuvamaalauksia. Ennen mallin tuloa "istuntoon", oli muiden kuitenkin lähdettävä paikalta. Valmiita töitä emme nähneet ja siksi ne jäivät tuntemattomiksi suvulle. Isoisän maalamien julkisten henkilöiden muotokuvista tiedämme vain säilyneiden lehtileikkeiden ja mustavalkoisten valokuvien ansiosta. Tunnetumpia ovat yliopiston professori E. Setälän, Marian sairaalan ylihoitajan Siiri Sandelinin ja toimitusjohtaja Jussi.E Leinosen muotokuvat (katso Flickr). Hyvät arvostelut sai myös muotokuva nimeltä "Kirje", jonka kuvaama henkilö jäi meille tuntemattomaksi, vaikka häntä yritettiin lehti-ilmoituksellakin etsiä. 
"Kirje", tuntematon malli.


Solmittuaan toisen avioliittonsa Pirkko Tarjanteen kanssa, oli iloisen Pirkko-vaimon vuoro istua Isoisän mallina, Ruoveden kesäidyllissä. Pirkko-vaimo käytti samaa hyvää keinoa kuin Pirkko-tytär aikoinaan mallina ollessaan ja luki, perkasi sieniä tai valmisteli aterioita maalaushetkien kestäessä.


Toinen vasta löydetyistä omakuvista.
Omakuvia Isoisä maalasi tietysti useita. Ne luulimme kaikki tuntevamme. Ensimmäinen yllätys, luonnosmainen vanerille maalattu omakuva, löytyi vanhempiemme kesäpaikan kaapista laatikon alta noin vuosi sitten. Toinen yllätyslöytö sattui ihan äskettäin, kun kaksi omakuvaa löytyi kukkakaupan paperiin käärittynä muiden taulujen alta. Näissä Isoisän töissä on jotain hänen tavallisesta tyylistään poikkeavaa. Nyt ne ovat ehkä myös ensimmäistä kertaa esillä. 


Olkaa hyvä- nauttikaa yllätyksistä! T. Leena