Isoisä ja ystävät

Taiteilijaystäviä 1942. Vasemmalta Essi Renvall, Elisa ja Aarno Ahtaja, 

Eva Cederström, Selim Soldan, Tove Jansson. 

Isoisällä oli taito ystävystyä helposti. Useat ystävyydet myös kestivät läpi elämänpolun. Hän matkusti paljon ja tapasi eri alojen ihmisiä toimiessaan luottamustehtävissä, näyttelyissä, maalauskursseilla ja maalatessaan ateljeen ulkopuolella. Ystäviä siis kertyi eri puolilta. Helsingissä solmitut ystävyydet taas saattoivat viedä Isoisää ympäri Suomea, kuten Ylitorniolle ja muualle Lappiin, Loviisaan ja myös ulkomaille.

Ajan tavan mukaan Isoisällä oli kotonaan vieraskirja ja se olikin

Tämä vierailu lienee kestänyt pikkutunneille. 

ahkerassa käytössä. Onnekseni vieraskirja on säilynyt ja siinä on merkintöjä perhejuhlista, taidenäyttelyiden avajaisten kunniaksi järjestetyistä illanvietoista,
tervehdyskäynneistä ja kylään piipahtamisesta, mikä siihen aikaan oli yleisesti tapana. Vieraskirjasta löytyvät myös taiteilijaystävien tapaamiset.

Alkulehtien hauskoin piirroksin koristelluista merkinnöistä löytyvät mm. usein vierailulla viihtyneet taiteilijaystävät  Essi ja Ben Renvall.  Muistan lapsena, kun vähän arastelin Bennon jäyhää olemusta ja myös Essiä, vaikka lopuksi istuinkin hänen sylissään. Myöhemmin olen taas ihmetellyt sitä, miten Ben Renvallin isoissa käsissä syntyi niin pieniä ilmeikkäitä patsaita. Bennon ja Isoisän ystävyys kesti kaikki elämän muutokset ja viimeinen hauska merkintä vieraskirjassa onkin myös Bennon. Yhteinen tekijä ystävyksillä oli tietysti myös läheiset ateljeet Hakaniemessä . Yrjönkadulla Isoisän kanssa ateljeen jakoivat Tauno Sarmaja ja Yrjö Verho (katso blogi Ateljeita ja asetelmia).

Ateneumin oppilaita. Tove Jansson toinen oikealta alarivissä ja
Isoisä  hänen yläpuolellaan vasemmalla puku päällään.

Tärkeä ystävä Isoisän taiteilijakehityksen kannalta oli tietysti W.Lönnberg  ja “Lönkasta” kuulinkin Isoisän luona usein puhuttavan hyvin myönteiseen sävyyn. Olli Miettisen ja Mikko Hovin vierailut näkyvät myös toistuvan usein vieraskirjan merkinnöissä, samoin Väinö Kamppurin.  Ateneumissa opiskelun aikaan Isoisä ystävystyi Tove Janssonin kanssa. Heidän ystävyydestään löytyy mainintoja myös kirjasta ‘Kirjeitä Tove Janssonillta’*. Luonto puolestaan yhdisti Isoisää ja kirjailija Reino Rinnettä ja muutamaa muutakin kirjailijaa, joiden kanssa hän ystävystyi  vuosien varrella.

Jury koolla. Isoisä ja
Sam Vanni taidenäyttelyn
tuomaristossa. Takana
J.Gebhard.

Sam Vanni kuului myös Isoisän hyviin ystäviin. Tultuaan aikoinaan Suomeen Viipurista hänen nimensä oli Samuel Besprosvanni (eli nimetön) ja suomennettuna siitä tuli Vanni. Tämä meille lapsenlapsille selitettiin kerta toisensa jälkeen esimerkkinä siitä, miten asiat elämässä voivat saada myönteisen käänteen. Vannin pyöreät silmälasit tulivatkin meille vuosien varrella tutuiksi. Äitimme tapasi kertoa Isoisän ja Vannin taulukaupoista. Niihin aikoihin Sam Vanni oli ensin seurustellut Tove Janssonin kanssa. Kun Vanni oli sitten tavannut tulevan vaimonsa Mayan, piti Vannin maalaamasta Tove Janssonin muotokuvasta päästä äkkiä eroon. Niinpä Isoisä tuli eräänä päivänä naureskellen kotiin kainalossaan Tove Janssonin muotokuva, mutta ei suostunut kertomaan asiasta sen enempää. Isoisän taiteilijaystävien työt tulivat muutenkin tutuiksi kodissamme.

Sanomalehtimies ja taidekauppias Valtteri Vartio oli monien taiteilijoiden ystävä. Muun muassa Renvallit, Verhot, Sulho Sipilä, Sam Vanni, Olli Miettinen ja Isoisä olivat hänen hyviä ystäviään. Kävi niin, että Isoisällä oli ateljeessaan Helsingissä työn alla naisen muotokuva. Nuori, kaunis Marja-Liisa Sairanen tuli hakemaan mallina

Kahvikutsut. Elisa Ahtaja vasemmalla, Essi Renvall edessä.

ollutta ystävätärtään Isoisän ateljeesta. Hän ihastui ateljeen ilmapiiriin ja taiteilijan työskentelyyn. Valter Vartio oli hiljattain eronnut vaimostaan ja nyt Isoisä päätti esitellä Marja-Liisan Valtteri Vartiolle. Heti samana iltana Adlonissa. Puhemiehen työ onnistuikin ja häitä juhlittiin Vartion kotona jo samana keväänä. Isoäitini Eliisa Ahtaja oli kaasona nuorelle Marja-Liisalle, tulevalle kirjailijalle, ja Isoisä tietysti Valtterin kunniavieraana. Näistäkin tapahtumista voi lukea kirjasta, Helena Ruuskan kirjoittamasta Marja-Liisa Vartion elämäkerrasta ‘Kuin linnun kirkaisu’. Itsekin muistan nähneeni kauniin Marja-Liisan punaisessa puvussaan isovanhempieni asunnossa Siltasaaressa.

Vihkipari Valtteri ja Marja-Liisa Vartio keskellä edessä, Elisa ja Aarno Ahtaja keskirivissä oikealla. Takarivissä vasemmalla Olli Miettinen ja Yrjö Verho. Ben Renvall takarivissä toinen oikealta.

Vieraskirjan kertomaa: tärkeitä ystäviä.

Erittäin hyviä  ja pitkäaikaisia ystäviä olivat myös Liisa ja Kustaa Vilkuna. Vierailimme myös heidän ihanassa maalaispaikassaan Lappajärvellä, Kärnänsaaressa. Ilmeisesti Kustaa Vilkunalla oli sormensa pelissä monessa Isoisää koskevassa asiassa. Kiitos siitä. Vieraskirjasta voi lukea tämänkin pariskunnan monista vierailusta.

Isoisä oli luonteeltaan auttavainen. Kun nuori taiteilijaystävä sairastui vakavasti eikä hänellä ollut rahaa lääkkeisiin, Isoisä laittoi hatun kiertämään. Tuohon aikaan monia lääkkeitä ei saatu Suomesta. Lääkkeet  hankittiin Saksasta ja ystävä parani sillä kertaa. Samoin Isoisä kävi suostuttelemassa helsinkiläistä lääkäriä ottamaan potilaakseen sairastuneen varattoman taiteilijaystävänsä Ilmari Aallon. Näin tapahtuikin ja lääkäristä tuli kaiken lisäksi Aallon taiteen ystävä ja tukija.

Ollessaan kesänvietossa Ruovedellä vuonna 1976 Isoisä oli mukana järjestämässä juhlatilaisuutta päivällisineen Akseli Gallen-Kallelan kunniaksi. Esillä oli myös ehdotus Akseli Gallen-Kallelan muistomerkin hankkimisesta Ruovedelle. Vähän ihmettelimme jo iäkkään Isoisän hanketta, mutta hän sanoi: ”Kun kukaan muu ei siihen ryhtynyt”. Vieraskirjan välistä löytyykin kiitoskirje Kirsti Gallen-Kallelalta.

Taito ystävystyä oli Isoisällä vanhoille päiville asti. Ollessaan taas kerran taidenäyttelyssä – Helsingissä 1970-luvulla – hän sattui  pysähtymään nuoren miehen viereen katsomaan esillä ollutta taulua. Siinä syntyi keskustelua taiteesta ja taiteilijoista. Pian saimme kyläilykutsun tämän nuoren miehen kotiin ja hänet kutsuttiin tietysti vastavierailulle Isoisän ja Pirkon luokse Lauttasaareen. Isoisä pitikin aina hyvää huolta ystävistään. Samoin kuin saamistaan kukista, eritoten ruusuista, joita vielä nuokkuvina tuettiin rautalangoilla tai vietiin paperiin käärittynä veteen kylpyammeeseen. Voisipa näin tehdä myös ystävyydelle! Nyt julkaistava näyttely Kesäkukkia 2 on myös minun kiitokseni teille kaikille taiteenystäville tästä taidematkasta.

Olkaa hyvä, kukkia teille kaikille (galleriaan tästä linkistä). Leena

*Boel Westin ja Helen Svensson (toim.), Kirjeitä Tove Janssonilta. Schildts & Söderströms 2014.

Kohti Välimerta - Isoisä maailmalla

Ensimmäiset ulkomaanmatkansa Isoisä teki lähinaapurimaihin osallistuessaan taidenäyttelyihin.

Artikkeli
Tukholman näyttelystä 1939.

Lehtileikkeiden ja näyttelyluetteloiden perusteella hän osallistui yhteisnäyttelyihin Tallinnassa vuonna 1930, Tartossa v. 1931, Moskovassa v. 1934, Riikassa v. 1935, Göteborgissa v. 1939 ja Tukholmassa vuosina 1939, 1944 ja 1947. Tukholmassa vuonna 1939 järjestetty Suomen uusimman taiteen näyttely oli merkittävä tapahtuma jo Suomea uhkaamassa olleen sodan takia. Isoisä toimi onnistuneesti näyttelyn komissaarina, mutta joutui heti Suomeen palattuaan vaihtamaan pensselin kivääriin lähtiessään Vallilan rykmentissä puolustamaan Isänmaata Karjalaan.

Uransa alkuvaiheessa Isoisä kävi opintomatkoilla Euroopan taidekeskuksissa Saksassa vuonna 1934 ja Belgiassa, Madridissa ja Pariisissa 1936. Matkustamisen esteiden poistuttua Suomesta sodan jälkeen Isoisä pääsi lähtemään taas ulkomaille, nyt maalausmatkoille.Ne suuntautuivat aluksi Ranskaan (1936, 1953) Englantiin (1949, 1953) ja myöhemmin Espanjaan (1960-1966) ja kauemmas Välimerelle.

Pariisi, 1939.

Ensimmäisestä Pariisiin asemalle saapumisestaan Isoisä kertoi myöhemmin opettavaista tarinaa: ”Astuin junasta Pariisin asemalaiturille, laskin matkalaukun maahan ja ryhdyin tutkimaan Pariisin karttaa. Hetken kuluttua huomasin, että matkalaukkuni oli varastettu vierestäni. Laukussa oli kaikki taiteilijatarvikkeeni ja muut tavarani!” Tästä tapauksesta viisastuneena hän ei tutkinut enää koskaan kadulla karttaa ja meidät lastenlapsetkin vannotettiin olemaan tekemättä samaa virhettä. Isoisä hankkikin hienon pienen Pariisin opaskirjan, jota saattoi vilkuilla vaivihkaa ja se osoittautui toimivaksi vielä minunkin myöhemmillä matkoillani. Ennen Pariisin matkaansa Isoisä oli innokkaana taiteenystävänä tutustunut etukäteen museoiden tunnetuimpiin tauluihin taidekirjojen kautta. Saman tavan hän säilytti myöhemminkin. Näin, Isoisä selitti, hänelle jäi enemmän aikaa omaan työskentelyyn, vaikka toki hän museoissa vierailikin. Lontoo oli Pariisin lisäksi Isoisälle mieluinen kaupunki upeine museoineen.


M.L.Inga, 1960

Valmismatkoja ja suoria lentoyhteyksiä ei vielä 1960 -luvulla ollut niin kuin nykyään. Välimeren maihin matkustaminen tuli Isoisälle mahdolliseksi Ylitorniolla syventyneen ystävyyden myötä. Hän pääsi matkustajaksi säiliöalukselle ja se sopikin Isoisälle hyvin, koska hän ei kärsinyt merisairaudesta. Lokakuussa vuonna 1960 Isoisä astui säiliöalus M.L. Ingalle matkalle kohti Istanbulia. Sain laivalta akvarellipostikortin, jossa oli merinäkymä Isoisän hytin ikkunasta ja Ingan strategiset mitat: 16500t ja 163m. Toisessa kortissa sisarelleni, joka oli siihen aikaan vaihto-oppilaana Amerikassa, hän kertoi matkan kestäneen jo kaksi viikkoa ja laivan ohittaneen mm. Kreikan historiallisia muistomerkkejä. Istanbulissa oli paikallinen luotsi kirjoittanut terveisensä enomme korttiin Isoisän pyynnöstä: ’Hayri allasmarladik’. Enon kortissa kerrottiin myös kuinka Tanger, Ceuta ja Alger oli sivuutettu ja matka jatkunut Afrikan rannikkoa pitkin. Välillä oli myös mennyt monta päivää niin, ettei näkynyt muuta kuin merta.

Casa Artistas Finlandese, 1960

Laivan paluumatkalla marraskuussa Isoisä jäi kyydistä Espanjan Marbellaan. Hän asui CASA ARTISTAS FINLANDESEssa, jossa asui myös muita suomalaisia taiteilijoita: Erik Enrot, Max Salmi ja Erkki Auvoinen. Talosta ja sen vihreästä ovesta Isoisä tietysti maalasi postikortin kotiin. Aurinkokin paistoi Isoisän iloksi, vaikka oli marraskuu ja katunäkymiä kelpasi maalata. Isoisää huvitti kovasti, kun häntä ulkonäkönsä vuoksi luultiin paikalliseksi ja häneltä kysyttiin tietä. Eräänä päivänä hän ikuisti kankaalle kylän punaista kaivoa. Seuraavana aamuna palatessaan jatkamaan maalaamista häntä suututti kovasti, kun kaivo oli yllättäen vaihtanut väriä, se oli maalattu valkoiseksi. Matkojakin Casa Finlanden taiteilijat tekivät, ainakin Alhambraan ja Ceutaan, josta sitten saimme upeita tuliaisia täällä kotimaassa.


Marbellan punainen ja valkoinen kaivo

Isoisä matkusti vuosien varrella monta kertaa säiliöaluksilla Välimerelle. Vuonna 1966 matka jatkui Turkin ohi Mustalle merelle ja edelleen aina Azerbaidzanin Bakuun saakka. Paluumatkalla Isoisä vaelteli omia reittejään jo tutuksi tulleessa Turkissa. Korkukissa, noin 10-15 km Ankarasta,  hän maalasi maisemaa ja vertasi kortissaan näkymää johonkin hyvin tuttuun: ”Kuin Lapin maisemat.” Jossain alueen pikkukylistä hän joutui pidätetyksi vakoilijana, kun piirteli ja kuvasi paikallista elämänkulkua, paikallisen poliisin mielestä luvatta. Jonkin aikaa hän joutui odottelemaan vankilassa, ennen kuin Suomen suurlähetystön ja YK:n avulla pääsi vapaaksi. Ankaran Suomen konsulilta on säilynyt kirje, jossa konsuli pahoittelee tapahtunutta ja toivoo, ettei se ”jättänyt liian voimakkaita vaikutteita ja matka Turkkiin oli antoisa”. Samalla hän kiittää Isoisää maalauksesta, jossa on aivan samanlainen näköala kuin hänen Turkin työhuoneensa ikkunasta. Tältä matkalta Isoisä palasi jo lentäen Kööpenhaminan kautta Suomeen.

Taiteilija maalaa, Kreeta 1973

Pian seikkailusta selvittyään Isoisä tuli meille Pyhäsalmelle vierailulle. Saimme taas upeita tuliaisia, kupariesineitä, nahkaa ja koruja ja minä kultakellonkin. Tuliaisia sai Isoisäkin, sillä hän sai oudon ja ankaran kuumetaudin. Onneksi Pyhäjärven silloinen kunnanlääkärin Jounela oli taitava työssään ja osasi antaa oikeat lääkkeet Isoisän rajuun sairauteen.


Solmittuaan toisen avioliittonsa Pirkko Tarjanteen kanssa sai Isoisä hänestä vertaisensa rohkean matkakumppanin. Ensimmäisiä yhteisiä kesämatkoja he tekivät varovasti Visbyhyn ja Tukholmaan. Isoisä oli ollut leikkauksessa ja oli toipilaana, tosin lääkärit olivat todenneet Isoisän olevan reilusti ikäistään nuoremmassa kunnossa.

Dam Ofgubok, 1966

Matkat onnistuivat ja etenivät pian Lontooseen ja Pariisiin mielenkiintoisiin taidenäyttelyihin. Vanha opaskirjakin toimi edelleen hyvin Pariisissa. Kanarian saarille pariskunta lensi yhdessä kahdesti, mutta saarten maisemat eivät miellyttäneet taiteilijan silmää. Sitten löytyivät Kreikan saaret Rhodos, Kreeta, Kos, Patmos jne., jonne kaksikko matkusti joka vuosi touko-kesäkuussa nauttimaan merestä, maisemista, retkistä, maalaamisen palosta ja Isoisän kaipaamasta auringosta ja valosta aina viimeiseen yhteiseen kesään 1977 asti.

Galleriaan pääset tästä linkistä. Jännittävää matkaa! T. Leena

Patmos, 1977

Isoisä ja Lapin lumo

Utsjoen-kirjeen kuvitusta

Tuntureilta tuulee ja pohjoinen puhuu – Lappi lähelläsi,  Suomi100 -näyttely

Oskari Jauhiaisen galleria, Kiiminki

Isoisä tutustui Lappiin ensi kerran sotien jälkeen, kun hän matkusti Utsjokivarteen ruska-aikaan elokuussa vuonna 1946. Sieltä tyttärelleen lähettämässään kirjeessä hän kertoo ihastuneensa ”Komeanlaiseen maisemaan”, joka oli ”Karigasniemeen mentäessä vielä komeampaa”. Hän kuvaa elämää pohjoisessa erämaaolosuhteiksi, kun kauppamatkaa Kaamaseen kertyy 130 km ja Norjaankin 50 km Tenojokea pitkin. Susikin oli tullut lähietäisyydelle tunturin kupeessa. Isoisä asui vuokralla paikallisessa talossa, joka oli hänen mielestään kanakopin kokoinen. Eräänä yönä hän oli herännyt outoihin ääniin; lappilaisäiti oli pessyt vauvaansa sylkemällä.

Tukholman yliopiston kokoelmista

Pohjoisen maisemat innoittivat Isoisää ja hän maalasi sekä Suomen että Ruotsin ja Norjan puolella. Näistä varhaisista maisematöistä olemme suvun kanssa nähneet vain muutamia, jotka ovat säilyneet. Yhdestä työstä, ”Landskap från Utsjoki”, on tallella mustavalkoinen valokuva. Itse taulu on Tukholman yliopiston taidekokoelmissa. Kun Isoisä oli joutunut Lapin lumoihin hän palasi sinne kerta toisensa jälkeen vuosina 1946 - 1968. Hän viihtyi hyvin maalaamassa Tornionjokilaaksossa ja Muonio - Pallas - Olos - Ylläs - tunturiseuduilla. Taidekriitikon sanoin: ”Hän maalasi silminnähtyä todellisuutta, hillityin tai voimakkain värein, hetkestä riippuen.” 

Isoisä oli luonteeltaan hyvin osallistuva. Esimerkiksi, kun Torniossa vuonna 1951 avattiin Suomen taiteilijaseuran näyttely, jossa oli esillä tunnettujen suomalaisten taiteilijoiden maalauksia, toimi Isoisä siellä esittelijänä. Hän esitteli myös nuoren polven taiteilijoiden, kuten kuvanveistäjä Oskari Jauhiaisen töitä. (Tässä yhteydessä on myös mainittava, että keraamikko Anja Juurikkala, jonka töiden kokoelma on näytteillä Oskari Jauhiaisen galleriassa Kiimingissä, oli Ateneumissa Isoisän oppilaana.) Kun Lapin taideseuran Seitapiiri ja Kemin taideyhdistys yhdessä järjestivät kaksi viikkoa kestävän maalausleirin Pallasjärvellä vuonna 1953, toimi Isoisä siellä opettajana. ”Leirillä on ollut erinomainen henki ja on tehty lujasti töitä”, kirjoitti Lapin Kansa artikkelissaan. Myös vuonna 1954 järjestettiin lyhyempi maalausleiri Pallasjärvellä ja Isoisä oli jälleen opettajana. Tälle leirille osallistui myös Risto Ahtaja, enoni.

Pallasjärven maalausleirin tunnelmaa – Leiriläiset kahvitauolla tunturissa    

Vanhempani veivät perheemme 50-luvun puolivälissä ihan ensimmäiselle kesälomamatkalle Tampereelta Lappiin. Muistan, että Rovaniemellä oli silmiinpistävän autiota ja meille lapsille oli tarjolla vain lihalientä tai Pommacia, joista kumpaakaan emme osanneet juoda. Rovaniemeltä matkustimme linja-autolla Pallakselle Isoisää tapaamaan. Seisoimme Matkailuhotellin vaaleilla raunioilla niitä ihmetellen, mutta siihen aikaan ei lapsille puhuttu sodasta mitään. Tietysti kiipesimme myös Pallastunturin tuuliselle laelle ihailemaan näkymiä ja meitä varoiteltiin kovasti poikkeamasta poluilta. Vatikurussa kävimme uimassa ja taas meitä varoiteltiin ”säilykepurkeista”, niihin ei saisi koskea, eikä mennä lähelle jos niitä näkyisi. Nämä oudot asiat jäivät lapselle mieleen.

Isoisä viihtyi hyvin maalaamassa myös Tornio - Ylitornio - Aavasaksa - Pello alueella. Ylitorniolla hänellä oli jo valmiiksi hyviä ystäviä, jotka hän oli tavannut 1930-luvulla Helsingissä. Minulla on

Ylitornion ystävän vieraskirjasta

ollut ilo lukea ystäväperheen vieraskirjasta hauskoista hetkistä aina vappujuhlista rapujuhliin sekä mm. Pallakselta palaavan taiteilijan terveiset piirustusten kera. Ystäviä Isoisä sai Lapin retkillään myös toisista taiteilijoista, heitä olivat mm. kirjailijat Reino Rinne ja Annikki Kariniemi. Heitä yhdisti rakkaus luontoon ja halu suojella sitä.

Eräänä kesänä 60-luvulla menimme tapaamaan Isoisää Tornionjokilaaksoon. Isoisä asui vuokralla omakotitalon yläkerrassa. Siellä hänellä oli vain maalaustarvikkeita, sänky, vaatteita ja trangia. Me lapset nukuimme yläkerrassa makuupusseissa ja vielä väärinpäin, koska teimme ensimmäistä kertaa tuttavuutta keskiyön auringon kanssa. Ensimmäisenä päivänä olimme talon pihalla uimaan lähdössä ja ihailimme maisemaa. Talon vanha isäntä osallistui keskusteluun sanomalla: ”On komea maisema. Mutta ei ollut silloin kun jouduimme katsomaan palavia kotejamme Ruotsin puolelta.” Hämmennyimme kovasti ja kun myöhemmin kävimme joen toisella puolella, vilkuilimme vähän kummastellen Suomen puolelle. Näistä tapahtumista kun emme tienneet mitään.

Lapin työt haluttiin kerätä vielä kerran yhteen kaikkien nähtäväksi kotipaikkakunnalleni Kiiminkiin tuomaan esille lumoavaa Lappia. Isoisä oli tunnetusti tuottelias. Hän maalasi kohteistaan

Akvarellipostikortti kotiin

öljyväritöiden lisäksi ihania akvarellipostikortteja. Niitä Isoisä lähetti meille merkkipäivinämme tai kertoessaan kuulumisiaan tai kotiintulostaan Lapista. Korttien postileimoista tai päiväyksistä on ollut mahdollista tarkistaa, mistä maalaukset ovat kotoisin, jos jonkun taulun takaa ei merkintöjä ole löytynyt. 

Minä itsekin tunnustan olevani Lapin lumoissa. Vuosittain olen viihtynyt Kaamasen lähellä Väylässä, Inarin rantamilla. Tässä ympäristössä ei ole voinut olla törmäämättä Lapin menneisiin tapahtumiin. Pohjoinen on puhunut: Kaamasen lentokenttä, särjetyt astiastot, erilaiset tavarat maastossa ja arvaamattomat metsätaipaleet. Tämä arvaamattomuus tuli esille mm. kun olimme lähdössä pitkälle patikkareissulle Kaamasen maastoon. Meitä kiellettiin jyrkästi lähtemästä sinne! Tuli aika ottaa asioista selvää. Näyttelyssä esillä olevien maalausten yhteydessä onkin tietoa tapahtumista, joiden ansiosta voimme edelleen nauttia Suomen Lapista, sen erämaista, puhtaasta luonnosta ja lumosta niin Suomen juhlavuonna kuin sen jälkeenkin. Tänä päivänä maisemamaalaukset eivät ehkä ole muotia, mutta onneksi Lappi on aina muodissa.  

Ole hyvä ja nauti, Lappi on lähelläsi. Leena

Isoisä maalaa Jällivaarassa