Hei!
Olen taidemaalari Aarno Ahtajan vanhin tyttärentytär ja haluan aluksi tutustuttaa sinutkin taiteilijaan lyhyesti.

Aarno Veli Ahtaja syntyi Turussa 21.10.1898 ja kuoli Helsingissä 5.3.1978. Taideopintojen jälkeen hän toimi opettajana taideteollisessa korkeakoulussa 1940-1952. Taiteellinen esikuva oli A.W. Finch. Maalaustyyli kehittyi kuitenkin omanlaisekseen, lähinnä se muistuttaa impressionismia. Maisemat Suomen Lapista aina Välimerelle asti välittyivät hänen lukuisissa maalauksissaan. Isoisä oli tuottelias maalari ja hänellä oli vahva työn ilo ja palo. Erityisesti hän ihaili Ruoveden kesäisiä maisemia, joita hän ikuisti kesäpaikkansa rannassa maalaten. Kaupunkikuvista tunnettuja ovat mm. Loviisan pittoreskit katukuvat. 1962 hänet palkittiin Pro-Finlandia mitalilla. (Wikipedia A.Ahtaja)

Blogiarkisto

Isoisä ja Lapin lumo


Utsjoen-kirjeen kuvitusta

Tuntureilta tuulee ja pohjoinen puhuu – Lappi lähelläsi,  Suomi100 -näyttely
Oskari Jauhiaisen galleria, Kiiminki

Isoisä tutustui Lappiin ensi kerran sotien jälkeen, kun hän matkusti Utsjokivarteen ruska-aikaan elokuussa vuonna 1946. Sieltä tyttärelleen lähettämässään kirjeessä hän kertoo ihastuneensa ”Komeanlaiseen maisemaan”, joka oli ”Karigasniemeen mentäessä vielä komeampaa”. Hän kuvaa elämää pohjoisessa erämaaolosuhteiksi, kun kauppamatkaa Kaamaseen kertyy 130 km ja Norjaankin 50 km Tenojokea pitkin. Susikin oli tullut lähietäisyydelle tunturin kupeessa. Isoisä asui vuokralla paikallisessa talossa, joka oli hänen mielestään kanakopin kokoinen. Eräänä yönä hän oli herännyt outoihin ääniin; lappilaisäiti oli pessyt vauvaansa sylkemällä.

Tukholman yliopiston kokoelmista
Pohjoisen maisemat innoittivat Isoisää ja hän maalasi sekä Suomen että Ruotsin ja Norjan puolella. Näistä varhaisista maisematöistä olemme suvun kanssa nähneet vain muutamia, jotka ovat säilyneet. Yhdestä työstä, ”Landskap från Utsjoki”, on tallella mustavalkoinen valokuva. Itse taulu on Tukholman yliopiston taidekokoelmissa. Kun Isoisä oli joutunut Lapin lumoihin hän palasi sinne kerta toisensa jälkeen vuosina 1946 - 1968. Hän viihtyi hyvin maalaamassa Tornionjokilaaksossa ja Muonio - Pallas - Olos - Ylläs - tunturiseuduilla. Taidekriitikon sanoin: ”Hän maalasi silminnähtyä todellisuutta, hillityin tai voimakkain värein, hetkestä riippuen.” 

Isoisä oli luonteeltaan hyvin osallistuva. Esimerkiksi, kun Torniossa vuonna 1951 avattiin Suomen taiteilijaseuran näyttely, jossa oli esillä tunnettujen suomalaisten taiteilijoiden maalauksia, toimi Isoisä siellä esittelijänä. Hän esitteli myös nuoren polven taiteilijoiden, kuten kuvanveistäjä Oskari Jauhiaisen töitä. (Tässä yhteydessä on myös mainittava, että keraamikko Anja Juurikkala, jonka töiden kokoelma on näytteillä Oskari Jauhiaisen galleriassa Kiimingissä, oli Ateneumissa Isoisän oppilaana.) Kun Lapin taideseuran Seitapiiri ja Kemin taideyhdistys yhdessä järjestivät kaksi viikkoa kestävän maalausleirin Pallasjärvellä vuonna 1953, toimi Isoisä siellä opettajana. ”Leirillä on ollut erinomainen henki ja on tehty lujasti töitä”, kirjoitti Lapin Kansa artikkelissaan. Myös vuonna 1954 järjestettiin lyhyempi maalausleiri Pallasjärvellä ja Isoisä oli jälleen opettajana. Tälle leirille osallistui myös Risto Ahtaja, enoni.

Pallasjärven maalausleirin tunnelmaa – Leiriläiset kahvitauolla tunturissa    

Vanhempani veivät perheemme 50-luvun puolivälissä ihan ensimmäiselle kesälomamatkalle Tampereelta Lappiin. Muistan, että Rovaniemellä oli silmiinpistävän autiota ja meille lapsille oli tarjolla vain lihalientä tai Pommacia, joista kumpaakaan emme osanneet juoda. Rovaniemeltä matkustimme linja-autolla Pallakselle Isoisää tapaamaan. Seisoimme Matkailuhotellin vaaleilla raunioilla niitä ihmetellen, mutta siihen aikaan ei lapsille puhuttu sodasta mitään. Tietysti kiipesimme myös Pallastunturin tuuliselle laelle ihailemaan näkymiä ja meitä varoiteltiin kovasti poikkeamasta poluilta. Vatikurussa kävimme uimassa ja taas meitä varoiteltiin ”säilykepurkeista”, niihin ei saisi koskea, eikä mennä lähelle jos niitä näkyisi. Nämä oudot asiat jäivät lapselle mieleen.

Isoisä viihtyi hyvin maalaamassa myös Tornio - Ylitornio - Aavasaksa - Pello alueella. Ylitorniolla hänellä oli jo valmiiksi hyviä ystäviä, jotka hän oli tavannut 1930-luvulla Helsingissä. Minulla on
Ylitornion ystävän vieraskirjasta
ollut ilo lukea ystäväperheen vieraskirjasta hauskoista hetkistä
 aina vappujuhlista rapujuhliin sekä mm. Pallakselta palaavan taiteilijan terveiset piirustusten kera. Ystäviä Isoisä sai Lapin retkillään myös toisista taiteilijoista, heitä olivat mm. kirjailijat Reino Rinne ja Annikki Kariniemi. Heitä yhdisti rakkaus luontoon ja halu suojella sitä.

Eräänä kesänä 60-luvulla menimme tapaamaan Isoisää Tornionjokilaaksoon. Isoisä asui vuokralla omakotitalon yläkerrassa. Siellä hänellä oli vain maalaustarvikkeita, sänky, vaatteita ja trangia. Me lapset nukuimme yläkerrassa makuupusseissa ja vielä väärinpäin, koska teimme ensimmäistä kertaa tuttavuutta keskiyön auringon kanssa. Ensimmäisenä päivänä olimme talon pihalla uimaan lähdössä ja ihailimme maisemaa. Talon vanha isäntä osallistui keskusteluun sanomalla: ”On komea maisema. Mutta ei ollut silloin kun jouduimme katsomaan palavia kotejamme Ruotsin puolelta.” Hämmennyimme kovasti ja kun myöhemmin kävimme joen toisella puolella, vilkuilimme vähän kummastellen Suomen puolelle. Näistä tapahtumista kun emme tienneet mitään.

Lapin työt haluttiin kerätä vielä kerran yhteen kaikkien nähtäväksi kotipaikkakunnalleni Kiiminkiin tuomaan esille lumoavaa Lappia. Isoisä oli tunnetusti tuottelias. Hän maalasi kohteistaan
Akvarellipostikortti kotiin
öljyväritöiden lisäksi ihania akvarellipostikortteja. Niitä Isoisä lähetti mei
lle merkkipäivinämme tai kertoessaan kuulumisiaan tai kotiintulostaan Lapista. Korttien postileimoista tai päiväyksistä on ollut mahdollista tarkistaa, mistä maalaukset ovat kotoisin, jos jonkun taulun takaa ei merkintöjä ole löytynyt. 

Minä itsekin tunnustan olevani Lapin lumoissa. Vuosittain olen viihtynyt Kaamasen lähellä Väylässä, Inarin rantamilla. Tässä ympäristössä ei ole voinut olla törmäämättä Lapin menneisiin tapahtumiin. Pohjoinen on puhunut: Kaamasen lentokenttä, särjetyt astiastot, erilaiset tavarat maastossa ja arvaamattomat metsätaipaleet. Tämä arvaamattomuus tuli esille mm. kun olimme lähdössä pitkälle patikkareissulle Kaamasen maastoon. Meitä kiellettiin jyrkästi lähtemästä sinne! Tuli aika ottaa asioista selvää. Näyttelyssä esillä olevien maalausten yhteydessä onkin tietoa tapahtumista, joiden ansiosta voimme edelleen nauttia Suomen Lapista, sen erämaista, puhtaasta luonnosta ja lumosta niin Suomen juhlavuonna kuin sen jälkeenkin. Tänä päivänä maisemamaalaukset eivät ehkä ole muotia, mutta onneksi Lappi on aina muodissa.  

Ole hyvä ja nauti, Lappi on lähelläsi. Leena

Isoisä maalaa Jällivaarassa

Henkilökuvia ja yllätyksiä

Isoisä maalasi muotokuvia tietysti eniten oman perheen jäsenistä. Uran alussa sai Elisa -
vaimo olla mallina ja vanhat hauskat valokuvat ovat siitä todisteena. Mielestäni kaunein muotokuva syntyi ompelevasta Elisasta, mutta se ei harmillisesti ole enää perheemme omistuksessa.

Aarnon näkemyksiä Elisasta.
Pirkko-tytär suostui malliksi vain, jos sai tehdä jotain maalauksen aikana: ommella, kutoa tai lukea. Myös Risto-poika oli mallina pienestä pitäen ja hänkin kertoi kyllästyneensä mallina oloon, mutta luvattu palkkio houkutti jaksamaan. Hyvin Risto on jaksanutkin, sillä hänestä on monia muotokuvia. Myöhemmin Risto ryhtyi myös itse maalaamaan.

Lukeva Risto mallina.
Aikanaan palkkion houkutus tuli tutuksi meille lapsenlapsillekin. Silti se 15-20 minuutin paikallaan olo täysin liikkumatta oli vilkkaille lapsille työlästä. Harmi kyllä nämä varhaislapsuuden muotokuvat ovat omilla teillään. Teini-iässä istuin rauhallisesti mallina Maunulan ateljeessa. Silloin palkkiona oli espresso-kahvia ja lohileipää Hakaniemen hallista - ja taisi siinä uusi puserokin olla luvassa. Tämäkin liitupiirustus katosi vuosikymmeniksi ja löytyi ihan vast'ikään yhden lastentaulun takaa. Joidenkin ystävien ja tuttavien perheestä Isoisä on maalannut kaikkien perheenjäsenten muotokuvat.  Nämä taulut ovat heidän seinillään jossain päin Suomea. Matkoillani olen onnistunut näkemään niistä muutamia. Ainakin nuorimmasta veljestään Auliksesta Isoisä on myös maalannut muotokuvan. Tämän yllätyksen sain kuulla pikkuserkultani pari päivää sitten.

Professori E. Setälän muotokuva.
Muistan, että Siltasaaren asunnossa tai ateljeessa näin stafflialla keskeneräisiä muotokuvamaalauksia. Ennen mallin tuloa "istuntoon", oli muiden kuitenkin lähdettävä paikalta. Valmiita töitä emme nähneet ja siksi ne jäivät tuntemattomiksi suvulle. Isoisän maalamien julkisten henkilöiden muotokuvista tiedämme vain säilyneiden lehtileikkeiden ja mustavalkoisten valokuvien ansiosta. Tunnetumpia ovat yliopiston professori E. Setälän, Marian sairaalan ylihoitajan Siiri Sandelinin ja toimitusjohtaja Jussi.E Leinosen muotokuvat (katso Flickr). Hyvät arvostelut sai myös muotokuva nimeltä "Kirje", jonka kuvaama henkilö jäi meille tuntemattomaksi, vaikka häntä yritettiin lehti-ilmoituksellakin etsiä. 
"Kirje", tuntematon malli.


Solmittuaan toisen avioliittonsa Pirkko Tarjanteen kanssa, oli iloisen Pirkko-vaimon vuoro istua Isoisän mallina, Ruoveden kesäidyllissä. Pirkko-vaimo käytti samaa hyvää keinoa kuin Pirkko-tytär aikoinaan mallina ollessaan ja luki, perkasi sieniä tai valmisteli aterioita maalaushetkien kestäessä.


Toinen vasta löydetyistä omakuvista.
Omakuvia Isoisä maalasi tietysti useita. Ne luulimme kaikki tuntevamme. Ensimmäinen yllätys, luonnosmainen vanerille maalattu omakuva, löytyi vanhempiemme kesäpaikan kaapista laatikon alta noin vuosi sitten. Toinen yllätyslöytö sattui ihan äskettäin, kun kaksi omakuvaa löytyi kukkakaupan paperiin käärittynä muiden taulujen alta. Näissä Isoisän töissä on jotain hänen tavallisesta tyylistään poikkeavaa. Nyt ne ovat ehkä myös ensimmäistä kertaa esillä. 


Olkaa hyvä- nauttikaa yllätyksistä! T. Leena






Maalauksia ja muistoja vuosien varrelta

Tällä kertaa galleriassa on Isoisäni maalauksia vuosien varrelta ja eri puolelta Suomea, aina etelärannikon Kaunissaaresta Lappiin asti. Helsingistä ja sen ympäristöstä löytyi monta maalauskohdetta. Varsinkin Kallion kaupunginosa tuli suosikkikohteeksi. Sitä, ja etenkin kirkon
Kauppahalli, Helsinki
ympäristöä hän maalasi sekä kesällä että talvella. Kesäateljeepaikat, kaivoskylät, ystävien asuinpaikat vierailujen aikana sekä maalauskurssien pitopaikat tulivat myös maalauksien aiheiksi.

Isoisä oli perin helsinkiläistynyt vuosien varrella ja kuljetti meitä lapsenlapsia jo pienestä pitäen tutustumassa Helsingin nähtävyyksiin ja taulujen maalauspaikkoihin. Kesäisin vierailimme Suomenlinnassa ja Korkeasaaressa. Kävimme Kansallismuseossa, Ateneumissa, taidenäyttelyissä, non-stop elokuvissa, teatterissa ja lopuksi aina piipahdimme Stockmannilla ja sen kahviossa syömässä hyviä lihavoileipiä hänen kanssaan. Isoisä ja Isoäiti asuivat Hakaniemessä ja läheisellä torilla käytiin ostoksilla. Tori on sykähdyttävä paikka vielä tänäkin päivänä.

Isäni sai uuden työpaikan Outokumpu-yhtiössä ja perheemme muutti Tampereen lähelle Ylöjärvelle,
Ylöjärven kaivos
Metsäkylän Takamaalle. Kaivoshan syntyy löydetyn malmin ympärille, minne vain ja Takamaallekin rakennettiin kokonainen kylä, työntekijöille asunnot ja kaikki tarpeellinen ja lisäksi kauniit piha-alueet. Näissä tiiviissä kaivosyhteisöissä syntyi elinikäisiä ystävyyssuhteita sekä lapsille että aikuisille. Olimme, ja olemme kaikki "kumpulaisia".

Isoisä tuli tietysti vierailulle ja maalaamaan uusia maisemia. Usein hän oli kotimiehenä jopa parikin viikkoa, kun vanhempamme isän työn vuoksi matkustivat ulkomaille. Se ei liene ollut ihan tavallista tuohon aikaan. Isoisä teki mutkattomasti kaikkea puutarhatöistä lastenhoitoon. Hän valmisti hyvää ruokaa ja
Isoisä keittiöpuuhissa
piti hyvän järjestyksen. Omenapuihin ei vain saanut kiipeillä ja jälkiruoka ei saanut olla samanväristä kuin alkuruoka, siinä olivat Isoisän säännöt. Teimme naapureiden kanssa huviretkiä läheiselle yhtiön kalamajalle Näsijärven rannalle. Siellä Isoisä maalasi häiriintymättä kaunista maisemaa vaikka iso joukko "kummun" lapsia seurasi ja pyöri ympärillä.  Kerran Isoisä oli maalausreissullaan kun naapurin Matti tuli ostamaan kaivosaiheista taulua, joka riippui olohuoneemme seinällä. Kylläpä Isoisälle nauru kelpasi, kun hän palatessaan näki setelin kiinnitettynä nuppineulalla taulun paikalle.

Isoisä lastenhoitajana
Toinen kaivospaikkakunta minne muutimme, oli Oulun läänin Pyhäjärvi. Isoisän mielestä asuimme nyt "Jumalan selän takana" vaikeiden kulkuyhteyksien vuoksi. Silti hän vieraili säännöllisesti ja oli hyvin odotettu vieras myös uskomattomien tuliaisten vuoksi. Ne olivat aina muodikkaita ja aikaansa edellä. Siihen aikaan ei maalaispaikkakunnalta kaikkea saanut ostettuakaan. Kaivosnäkymän Isoisä maalasi sielläkin ja myös tilaustyön malmikiven poraajasta, joka tuli kaivoksen konttoriin.

Kotipaikkojeni lisäksi minulla on erityisen paljon muistoja Urajärveltä. Kesällä 1958 Isoisä vuokrasi kauniisti kalustetun talon Päijät-Hämeestä, Asikkalasta, Urajärven kartanon läheisyydestä. Talossa oli ihana lasiterassi ja sinne saapuessamme pikkuveljeni poksautti innostuksissaan ensitöikseen Isoisän pöydälle unohtuneella tauluvasaralla yhden lasin sirpaleiksi. Onneksi Isoisä oli kätevä korjausmies. Kartanon alue oli upea, laaja ja hienosti hoidettu. Korkealla mäellä oli näköalapaikka ja siellä oli puolikaaren muotoinen pylväikkö, "Valhalla" ja näkymä järvelle. Hiekkatie johti alas kartanolle ja holvikaaren alta kuljettiin järvelle, jossa oli ihmeteltävänämme tekojoutsen. Kartanoa hoiti talonmiespariskunta, jonka kanssa tulimme tietysti tutuiksi juoksennellessamme pitkin pihoja. Rouva myös esitteli kartanoa vierailuryhmille ja
Isoisä maalaa Kummun lapset ympärillä
omistajasuvun, von Heidemanien historiaa. Me livahdimme usein joukon jatkoksi ja toivoimme kuulevamme tai näkevämme vintin kummituksen tai aaveen, joka seurasi vierailuryhmiä aina viimeisenä tarinan mukaan. Kummitusta tai aavetta emme nähneet, mutta kerran onnistuimme näkemään nenäliinavarkauden, jonka opasrouvakin heti huomasi.

Isoisä huomasi kartanon pihapiirissä olevat ulkomailta tuodut, isot puutarhatontut, jotka olivat pahoin rapistuneet. Toimelias Isoisä kunnosti ja maalasi tontut hienoiksi. Puutarhatontut olivat harvinaisia tuohon aikaan ja niistä oli tehty oikein postikorttikin. Kartanon alueella oli ihana tammimetsä ja järvellä kävimme kalassa ja soutelemassa sekä uimassa. Kirjastokin
Isoisä Urajärven lasiverannalla

alueella oli, mutta sinne ei lapsilla ollut asiaa. Isoisä maalasi kauempanakin olevia kohteita ja hänen piti kulkea suurten, aidattujen lehmihakojen läpi. Veimme hänelle joskus eväitä maalauspaikkaan ja jouduimme laitumen vihaisen sonnin hätyyttelemäksi. Myöhemmin hoksasimme vaihtaa punaiset villatakit sinisiin ja saimme kulkea rauhassa.

Maalauskursseja Isoisä kävi pitämässä ympäri Suomea. Kajaanissa olleesta kurssista on säilynyt lehtileike, jossa hän innostaa kurssilaisia maalaamaan ahkerasti. Itse hän teki niin kuin opetti. Hän vieraili ystäviensä luona ja maalasi samalla mm. Kalajoella, Lappajärvellä, Kärnänsaaressa, Ylitorniolla, Pallaksella ja Utsjoella. Lapin lumo esittäytyykin seuraavassa galleriassa.

Mutta, tästä siis Suomalaisia maisemia -galleriaan, ole hyvä.
Hyvää juhannusta!

T.  Leena
Kartanon tonttu