Isoisä ja Lapin lumo

Utsjoen-kirjeen kuvitusta

Tuntureilta tuulee ja pohjoinen puhuu – Lappi lähelläsi,  Suomi100 -näyttely

Oskari Jauhiaisen galleria, Kiiminki

Isoisä tutustui Lappiin ensi kerran sotien jälkeen, kun hän matkusti Utsjokivarteen ruska-aikaan elokuussa vuonna 1946. Sieltä tyttärelleen lähettämässään kirjeessä hän kertoo ihastuneensa ”Komeanlaiseen maisemaan”, joka oli ”Karigasniemeen mentäessä vielä komeampaa”. Hän kuvaa elämää pohjoisessa erämaaolosuhteiksi, kun kauppamatkaa Kaamaseen kertyy 130 km ja Norjaankin 50 km Tenojokea pitkin. Susikin oli tullut lähietäisyydelle tunturin kupeessa. Isoisä asui vuokralla paikallisessa talossa, joka oli hänen mielestään kanakopin kokoinen. Eräänä yönä hän oli herännyt outoihin ääniin; lappilaisäiti oli pessyt vauvaansa sylkemällä.

Tukholman yliopiston kokoelmista

Pohjoisen maisemat innoittivat Isoisää ja hän maalasi sekä Suomen että Ruotsin ja Norjan puolella. Näistä varhaisista maisematöistä olemme suvun kanssa nähneet vain muutamia, jotka ovat säilyneet. Yhdestä työstä, ”Landskap från Utsjoki”, on tallella mustavalkoinen valokuva. Itse taulu on Tukholman yliopiston taidekokoelmissa. Kun Isoisä oli joutunut Lapin lumoihin hän palasi sinne kerta toisensa jälkeen vuosina 1946 - 1968. Hän viihtyi hyvin maalaamassa Tornionjokilaaksossa ja Muonio - Pallas - Olos - Ylläs - tunturiseuduilla. Taidekriitikon sanoin: ”Hän maalasi silminnähtyä todellisuutta, hillityin tai voimakkain värein, hetkestä riippuen.” 

Isoisä oli luonteeltaan hyvin osallistuva. Esimerkiksi, kun Torniossa vuonna 1951 avattiin Suomen taiteilijaseuran näyttely, jossa oli esillä tunnettujen suomalaisten taiteilijoiden maalauksia, toimi Isoisä siellä esittelijänä. Hän esitteli myös nuoren polven taiteilijoiden, kuten kuvanveistäjä Oskari Jauhiaisen töitä. (Tässä yhteydessä on myös mainittava, että keraamikko Anja Juurikkala, jonka töiden kokoelma on näytteillä Oskari Jauhiaisen galleriassa Kiimingissä, oli Ateneumissa Isoisän oppilaana.) Kun Lapin taideseuran Seitapiiri ja Kemin taideyhdistys yhdessä järjestivät kaksi viikkoa kestävän maalausleirin Pallasjärvellä vuonna 1953, toimi Isoisä siellä opettajana. ”Leirillä on ollut erinomainen henki ja on tehty lujasti töitä”, kirjoitti Lapin Kansa artikkelissaan. Myös vuonna 1954 järjestettiin lyhyempi maalausleiri Pallasjärvellä ja Isoisä oli jälleen opettajana. Tälle leirille osallistui myös Risto Ahtaja, enoni.

Pallasjärven maalausleirin tunnelmaa – Leiriläiset kahvitauolla tunturissa    

Vanhempani veivät perheemme 50-luvun puolivälissä ihan ensimmäiselle kesälomamatkalle Tampereelta Lappiin. Muistan, että Rovaniemellä oli silmiinpistävän autiota ja meille lapsille oli tarjolla vain lihalientä tai Pommacia, joista kumpaakaan emme osanneet juoda. Rovaniemeltä matkustimme linja-autolla Pallakselle Isoisää tapaamaan. Seisoimme Matkailuhotellin vaaleilla raunioilla niitä ihmetellen, mutta siihen aikaan ei lapsille puhuttu sodasta mitään. Tietysti kiipesimme myös Pallastunturin tuuliselle laelle ihailemaan näkymiä ja meitä varoiteltiin kovasti poikkeamasta poluilta. Vatikurussa kävimme uimassa ja taas meitä varoiteltiin ”säilykepurkeista”, niihin ei saisi koskea, eikä mennä lähelle jos niitä näkyisi. Nämä oudot asiat jäivät lapselle mieleen.

Isoisä viihtyi hyvin maalaamassa myös Tornio - Ylitornio - Aavasaksa - Pello alueella. Ylitorniolla hänellä oli jo valmiiksi hyviä ystäviä, jotka hän oli tavannut 1930-luvulla Helsingissä. Minulla on

Ylitornion ystävän vieraskirjasta

ollut ilo lukea ystäväperheen vieraskirjasta hauskoista hetkistä aina vappujuhlista rapujuhliin sekä mm. Pallakselta palaavan taiteilijan terveiset piirustusten kera. Ystäviä Isoisä sai Lapin retkillään myös toisista taiteilijoista, heitä olivat mm. kirjailijat Reino Rinne ja Annikki Kariniemi. Heitä yhdisti rakkaus luontoon ja halu suojella sitä.

Eräänä kesänä 60-luvulla menimme tapaamaan Isoisää Tornionjokilaaksoon. Isoisä asui vuokralla omakotitalon yläkerrassa. Siellä hänellä oli vain maalaustarvikkeita, sänky, vaatteita ja trangia. Me lapset nukuimme yläkerrassa makuupusseissa ja vielä väärinpäin, koska teimme ensimmäistä kertaa tuttavuutta keskiyön auringon kanssa. Ensimmäisenä päivänä olimme talon pihalla uimaan lähdössä ja ihailimme maisemaa. Talon vanha isäntä osallistui keskusteluun sanomalla: ”On komea maisema. Mutta ei ollut silloin kun jouduimme katsomaan palavia kotejamme Ruotsin puolelta.” Hämmennyimme kovasti ja kun myöhemmin kävimme joen toisella puolella, vilkuilimme vähän kummastellen Suomen puolelle. Näistä tapahtumista kun emme tienneet mitään.

Lapin työt haluttiin kerätä vielä kerran yhteen kaikkien nähtäväksi kotipaikkakunnalleni Kiiminkiin tuomaan esille lumoavaa Lappia. Isoisä oli tunnetusti tuottelias. Hän maalasi kohteistaan

Akvarellipostikortti kotiin

öljyväritöiden lisäksi ihania akvarellipostikortteja. Niitä Isoisä lähetti meille merkkipäivinämme tai kertoessaan kuulumisiaan tai kotiintulostaan Lapista. Korttien postileimoista tai päiväyksistä on ollut mahdollista tarkistaa, mistä maalaukset ovat kotoisin, jos jonkun taulun takaa ei merkintöjä ole löytynyt. 

Minä itsekin tunnustan olevani Lapin lumoissa. Vuosittain olen viihtynyt Kaamasen lähellä Väylässä, Inarin rantamilla. Tässä ympäristössä ei ole voinut olla törmäämättä Lapin menneisiin tapahtumiin. Pohjoinen on puhunut: Kaamasen lentokenttä, särjetyt astiastot, erilaiset tavarat maastossa ja arvaamattomat metsätaipaleet. Tämä arvaamattomuus tuli esille mm. kun olimme lähdössä pitkälle patikkareissulle Kaamasen maastoon. Meitä kiellettiin jyrkästi lähtemästä sinne! Tuli aika ottaa asioista selvää. Näyttelyssä esillä olevien maalausten yhteydessä onkin tietoa tapahtumista, joiden ansiosta voimme edelleen nauttia Suomen Lapista, sen erämaista, puhtaasta luonnosta ja lumosta niin Suomen juhlavuonna kuin sen jälkeenkin. Tänä päivänä maisemamaalaukset eivät ehkä ole muotia, mutta onneksi Lappi on aina muodissa.  

Ole hyvä ja nauti, Lappi on lähelläsi. Leena

Isoisä maalaa Jällivaarassa